11. joulu, 2015

Taiteilijan haastattelu - Stina Engvall

Stina Engvall, opettaja ja taiteilija, Spectra taideyhdistyksen hallituksen jäsen, Kristiinankaupunki
Stina, kerro itsestäsi, taiteestasi ja mitä haluaisit toivottaa tai sanoa aloitteleville taide-harrastajille ja taiteilijoille?

 - Aloitteleville taide-harrastajille annan kaksi neuvoa: nauti maalamisesta! ja säily kaikki työt. Ajan myötä katsot niitä toisella silmällä.

Itsestäni ja taiteestani kerron, että kuvataiteeseeni saan innoituksen ohilentävistä sudenkorennoista ja nokkosperhosista. Salamannopeat liskot, mustarastaan laulu ja merikotkan liitely taivaalla luovat ideoita teoksiini kuten myös kristallinkirkkaat talviyöt, pakkaskiteet ikkunoissa ja kevätauringon muodostumat jääpuikot. Jatkuvia innoituslähteitä ovat tietysti kirjallisuus, musiikki ja matkustaminen eri kulttuureissa. 

Useimmiten maalaan öljyllä kankaalle tai puulle. Oman gallerian avasin kotitilallani 1990-luvun alussa. Teemat ovat vaihtuneet näyttelyissäni Gottorpissa vuosien aikana. Ihastukseni lohikäärmeisiin aikaansai esimerkiksi näyttelyn ”Dragon Teeth”. Noitavainohanke innoitti näyttelyyn yrtti- ja kukkaisteemalla. Toisen kesän näyttelyn aiheena oli ”Perhosneidot”. Lukeminen esihistoriallisten kulttuurien uskosta jumalattariin johti näyttelyyn ”Unohdetut jumalattaret”, joka on ollut näytteillä kahtena viimeisenä kesänä.

Ajan antaessa myöten kirjoittaminen on minulle toinen tyydyttävä luomismuoto. Vuosien varrella on syntynyt useita laulusanoituksia ja käsikirjoituksia. Olen kirjoittanut ja kuvittanut kaksi lastenkirjaa, yhden pakinakirjan ja yhdessä Ö-Spelin kanssa julkaissut teoksen ”Drivved”. Lisäksi olen kirjoittanut kaksi nuorten musikaalia ”Of Cats and Mice” ja ”Tidsresan” ja laulu- ja musiikkidraaman ”Birgitta Larsdotter”. Kaikki nämä on esitetty Kristiinankaupungissa.

Katso video: Engvall Stinan haastattelu  https://www.youtube.com/watch?v=5sZyCYTtfiQ