14. touko, 2013

Nuoret ja taide eli tarvitaanko museoita tulevaisuudessa

Nuoret käyttävät paljon internetiä. Nyt jopa taidetta voi nopeasti ja helposti tehdä photoshopilla tai muulla tietokoneohjelmalla. Myös virtuaalikäynti missä tahansa galleriassa onnistuu hyvin. Työharjoittelijani, tuleva media-assistentti Elina Kuivila kertoi haastattelussa taiteeseen suhtautumisestaan ja sen tekemisestä. Yksi asia jäi mieleeni. Elina ei voinut vastata kysymykseen hänen suosikkimuseostaan, koska ei käynyt paljon museoissa. Koulussa se tapahtui muutama kerta, mutta ammattikoulussa ei kertaakaan.  Onko tämä outoa media-alan koulutuksessa?

 

Maija Koskinen, Helsingin Taidehallin johtaja kirjoitti: ”Suomi on nuori kulttuurikansa, eikä kuvataiteen asema yhteiskunnassa ole vahva. Siitä puhutaan ja kirjoitetaan verrattain vähän. Taidekasvatustyötä on tehty vuosikymmeniä. Edistystä on tapahtunut, mutta Suomen museoliiton julkaiseman ”Museokävijä 2011” tutkimuksen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana taidemuseoiden kävijämäärät ovat laskeneet, vaikka näyttelyitä ja oheistoimintaa on aiempaa enemmän. Tutkimus nostaa taidemuseoiden sijainnin ja markkinointiviestinnän avainasemaan tavoiteltaessa suurempia yleisöjä. Pohjoismaisittain suomalaiset ovat laiskimpia kuvataiteen kuluttajia.” – Puolilehti, 2/2012.

 

Mediassa taidemarkkinointiviestinnän merkitys kasvaa. Mitä enemmän taiteesta ja museoista puhutaan, sitä parempi. Taide on hyvin monta asiaa ja monella on paljon ajatuksia ja näkemyksiä taiteesta. Maria Hirvi-Ijäs, filosofian tohtori sekä ”Taide ja Design ”– lehden päätoimittaja kirjoitti: ”Median valta-asema on tavallaan ilmiselvä. Siitä mistä kirjoitetaan, myös keskustellaan. Mitä useampi ihminen asiasta puhuu, sitä merkityksellisemmäksi se kehittyy kulttuurisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti. ” (Puolilehti, 2/2011) Mutta kirjoittajat vaihtuvat, taiteilijoita tulee ja menee. Jotta kykenisimme arvostamaan sitä, on ylläpidettävä keskustelua ja uteliaisuutta. On kiinnostava katsoa minkälaista taidetta maailmassa tehdään huomenna. Mutta tarvitaanko museoita tulevaisuudessa?

 

Kuva: Elina Kuivila

Katso E.Kuivilan haastattelu Haastattelut