12. touko, 2013

Yhden taulun tarina - Äitini

Paras keino teroittaa tunteita on piirtää tai maalata perheen jäsenten ja sukulaisten muotokuvia.

Selitän miksi. Se ei ole mikään salaisuus tai uusi asia, että arkipäivän rutiineissa, murheissa ja huolissa emme näe kaunista maailmaa ja läheisten komeita silmiä ja hymyjä.  Ajan myöten totumme ja unohdamme, kuinka kauniita meidän lapsemme ja puolisomme ovat, kuinka ihania ja lempeitä ovat äitimme. Kun rupeat maalaamaan muotokuvaa katsot tarkasti kasvoja ja huomaat silmät ja suun, sileän ihon ja oikeat piirteet.  Jos piirrät puolisosi, varmasti mieleen tulevat ensimmäiset treffit ja muistat äkkiä, miksi olet rakastanut häntä.

 

Maalasin äitini muotokuvan lahjaksi hänelle.  Muotokuvassa hän on 30 vuotta vanha. Silloin hän oli huippukaunis ja viehättävä. Valitettavasti ihmiset myös itse unohtavat, miten ihania he ovat. Olisi hyvä, jos joku muistuttaisi heille tästä. Muotokuva auttaa. Pop-art ikoni  Andy Warhol sanoi: "Taiteilija on ihminen joka tekee esineitä ja asioita joita ihmiset eivät tarvitse, mutta joita hän jostakin syystä ajattelee olevan hyvä idea antaa heille."

 

Realismia vai romantiikkaa?

 

Andy Warhol oli sitä mieltä, että tietyn ihmisen muotokuva on oltava täydellinen ja virheetön. Hän on keksinyt ja toteuttanut "uudet kasvot Warholilta" eli paranneltu versio itsestäsi." Maalatessaan muotokuvia hän on korjannut ryppyjä ja ihon virheitä, poistanut kaksoisleuat, suurentanut silmät ja huulet, että yksilöillä olisi ihanteellisia ominaisuuksia. Ja se maksoi, muotokuvien hinnat nousivat pilviin. Andyn asiakkaita olivat mm. Liza Minnelli, John Lennon, Diana Ross, Brigitte Bardot ja monia muita kuuluisuuksia.

 

Äitienpäivä Venäjällä

 

Verrattuna Suomeen, missä Äitienpäivää on vietetty pitkään, vuodesta 1918 lähtien, Venäjällä tämä on nuori juhla. Venäjällä on vietetty Äitienpäivää vuodesta 1998 lähtien marraskuun viimeisenä sunnuntaina.

 

Kuva: N.Kaleva "Äitini", 25x30, akryyli, 2013

 

Katso myös video "Äitini - Mother´s Day" Muotokuvan tarina

Kommentit

03.06.2014 11:18

Una Reinman

Ihana tarina ja hyvin kaunis maalaus. <3